James Cameron loi Terminatorin 80-luvun alussa. Hänen ohjaamat ja osittain kirjoittamat ensimmäinen ja toinen Terminator ovat molemmat scifi-toiminnan suurimpia klassikoita. Terminator 2: Judgment day on itseasiassa yksi parhaista toimintaelokuvista koskaan. Sittemmin Cameron väistyi ja teki tilaa muille jatkaa Terminatorin tarinaa. Samalla sarja lähti luisuun eikä hommaa saatu enää toimimaan samaan malliin kuin hetkittäin. Terminaattorin oltua tuuliajolla kolmen elokuvan ajan uutisoitiin pari vuotta sitten, että James Cameron ottaa jälleen luomuksensa haltuun ja palauttaa sen raiteilleen. Toivo heräsi, vaikka pian selvisikin, ettei hän palaa ohjaajan pallille vaan tuottajaksi, mutta olisi myös mukana kirjoittamassa tarinaa. Elokuvan ohjaisi Dead poolista tuttu Tim Miller. Ajattelin kuitenkin, että tuottajan pallilta on hyvä valvoa, että touhu pysyy mallikkaana alusta loppuun. Mites siinä sitten kävikään? Minäpä kerron.
Heti elokuvan alkuun vuoteen 1998 sijoittuvassa kohtauksessa pyyhkäistään pysäyttävällä tavalla kolme edellistä elokuvaa pois. Niitä ei ole. Niitä ei tapahtunut. Eli tämä on jatkoa Terminator 2:lle. Kun vahvasta aloituksesta sekä sen aiheuttamasta alkushokista selviää ja tulee ensimmäinen pitkä toimintakohtaus, niin sitä innostuu entisestään. Vaikuttavassa toimintakohtauksessa uhka on koko ajan läsnä. Intentensiteetti on hurja ja katsomossa asti aistii kuinka hahmojen henki on hiuskarvan varassa. Samalla kun jännityksestä puristin penkkien käsinojia kylmien väreiden virratessa mietin, että viimein saamme Terminator 2:n jälkeen sen jatko-osan mitä me fanit olemme odottaneet, mutta sittempä elokuva lässähtää eikä nouse enää missään vaiheessa onnistuneen alun tasolle.
Palataampa melkein alkuun. Elokuva sijoittuu pääosin vuoteen 2020, siis käytännössä nykyaikaan. Tulevaisuudesta lähetään jälleen kaksi aikamatkaajaa. Ensimmäinen Grace on eräänlainen ihmisen ja robotin hybridi, jonka tehtävänä on suojella Dani Ramosia tai ihmiskunta voi heittää kaiken toivonsa kankkulan toivomuskaivoon. Luonnollisesti toinen aikamatkaaja on viimeisintä huutoa oleva tappajarobotti mallia Rev-9, joka lähetetään tuhoamaan Dani. Näimpä juonikuvio on tuttua kauraa. Soppaan sekoittaa lusikkansa myös Sarah Connor ja T-800 mallin iänikuinen terminaattori. Näin elokuva saadaan linkitettyä osaksi kahta ensimmäistä Terminatoria sekä Linda Hamilton että Iso Arska ikonisiin rooleihinsa.
Tämä on vielä ihan fine, mutta mitä pidemmälle elokuva etenee niin se sekoittaa lisää vanhaa ja uutta tarinaansa, muuttuen koko ajan sekavammaksi, epäloogisemmaksi ja varmaan typerämmäksikin, joo kyllä typerämmäksikin. Käsikirjoittajia elokuvaan on merkitty ties kuinka monta. Ilmeisesti aina on palkattu uusi tyyppi jonosta parsimaan edellisen mokia ja lopulta käsissä on ollut melkoinen sillisalaatti. Eikä yksikään kirjoittajista ansaitse puhtaita papereita. Tim Miller on ohjaajana ihan liian kärpässarjalainen tämmöiseen projektiin, kun edes käsikirjoitus ei tarjoa apuja. On ihan eriasia ohjailla Deadpool-hassuttelua kuin massiivista scifitoimintaa, vaikka onnistuikin saamaan elokuvaan lentävän lähdön. Jäin myös miettimään, että minkä takia tappajarobotti oli tällä kertaa kohtelias ja ystävällinen. Toki se auttaa sopeutumisessa ihmisten sekaan, mutta tykkäsin enemmän Robert Patrick:sta Terminator 2:ssa. Hän oli uhkaava koko ajan ja se toimi. Ja miten ihmeessä vuoden 1991 Terminator 2 voi näyttää elokuvana hienommalta kuin tämä vuoden 2019 Terminator, vaikka budjettikin on tämän uudemman eduksi.
Eihän tämä sysipaska ole, mutta jää yhtä kauas alkuperäisistä Terminaattoreista kuten kolme edeltävääkin. Joten taidan nyt vaan luovuttaa ja katsoa seuraavan suosiolla vasta kotisohvalta. Jokatapauksessa jos sanoo lyhyesti tähän loppuun vielä positiivisena, että onhan tässä vahva alku ja senkin jälkeen hetkensä, joten heikkouksistaan huolimatta ok scifirymistelyä yleiseen tasoon verrattuna. Meinaa vaan kiukuttaa kun kyseessä on taas yksi hukattu Terminator.
3-/5
Satunnaistoisto 