Hampuusin hajatelmia osa 3: Pikkujoulut on vaarojen karikko

Tarinan mukaan kuolemanpelko ajoi Tapio Rautavaaran urheilemaan ja nälkä laulamaan, mutta miten se liittyy tämän kertaisiin hajatelmiin? No hyvin vähän, mutta jos olisin heti alkuun sijoittanut itseni maailman kaikkeuden reunalle tonttulakki kourassa miettimään synkkänä ja huolestuneena tulevaa. Niin se olisi ollut liian dramaattista. Nimittäin Pikkujoulukausi lähestyy taas kuin pommikonelaivue. Tämä on meinaan se hetki ennen pikkujoulukautta, kun oman elämänsä koskenlaskija vielä tunnustelee pelastusliivejään ja kolistelee melaansa kanootin reunaan varmistaakseen kaiken olevan kunnossa. Se hetki ennenkuin tasainen virta vaihtuu kuohuvaksi koskeksi ja ihminen heittäytyy luonnon riepoteltavaksi.

Sillä pikkujoulut ovat aina kuin pauhaava koski, jonka armoille sitä heittäytyy. Ikinä ei tiedä missä on se seuraava kivi, joka on valmis rikkomaan kanoottisi ja heittämään sinut virran ja kuohujen armoille. Pikkujouluissa ei voi luottaa kenenkään. Sillä pikkujouluissa sekin tuttavasi, joka normaalisti ottaa vain pari lasia ja niidenkin välissä vettä, saattaakin huutaa korvaasi, että nyt hampuusi otetaan shottia. Nekin jotka paheksuvat normaalisti kolmatta GT:täsi laulavat nyt rivissä ”Jallu, kossu ja kalja, hölkyn kölkyn, me nostetaan malja”. Näin sitä yhtäkkiä huomaakin kaikista kauneista ajatuksista huolimatta arvostelukyvyn pettävän ja löytää itsensä peilipallon alta, strobovalojen välkkeestä ja savukoneen suhinan seasta tekemässä kevätjuhlaliikkeitä. Usherin Yeah! rallin kajahtaessa ilmoille hoksaa kuinka gasellimainen liikehdintä yhdistyy saumattomasti pettämättömän rytmitajun kanssa. Tai mikä pahinta, El katastrof ja saat kuningasidean tulkita ja näytellä kappaleiden sanoituksia tanssien ja näin muodostaa eeppistä performanssitaidetta. Ei tarvitse kummoista johtopäätöstä ymmärtääkseen, että pikkujouluissa ei tunnu olevan sijaa järjen äänelle. Sillä yhtäkkiä jokainen kuuluu ’korkea lasi ja matala moraali’-kerhoon. Ihmiset taantuvat evoluutiossa askeleen taaksepäin. Tiedän tämän koska Tyler Durden tietää sen.

Ikääntyvän hampuusin täytyy joka vuosi käydä itsensä kanssa kehityskeskustelu ja kysyä, että vieläkö sitä jaksaa? Nuoruuden innosta on jäljellä enää rippeet ja kasoittain muistoja. Osa tarkempia ja osa huterampia, mutta muistoja kuitenkin. Hampuusi on aina imagonsa vanki ja lopulta sitä antaa itselleen periksi ja uskottelee, että ehkä tämä vuosi on armollisempi? Takaraivossa kytee kuitenkin epäilevä Tuomas, joka heittää ilmoille ehdotuksen, että olisiko kuitenkin aika siirtyä syrjään ja tehdä tilaa nuoremmille. En väitä, etteikö pikkujoulukausi olisi äärimmäisen mukavaa ja erittäin hauskaa aikaa, mutta se on vuosi vuodelta raskaampaa. Sillä pikkujoulujen jälkimainingeissa aina sisäinen hilpeyden hiillos hiipuu ja sitä tuntee itsensä oman elämänsä Olkiluoto 3:ksi, toivoton tapaus, joka ei valmistu koskaan. Taistelussa vanhuutta vastaan sitä on oman elämänsä Don Quijote, joka käy tuulimyllyjä vastaan.

Ei historia meitä opeta vaan olen jälleen tuomitseva itseni kävelemään samalle miinakentälle. Sillä olen kuullut jo tälle syksyä omastakin suustani sanat ”Pitäisikö meidän järjestää pikkujoulut?”. Myös jätkiltä on tullut pientä painetta perinteisistä pikkujouluista ja entinen työkaveri vihjaili samaa. Pikkujoulut Aah! mikä ihana tekosyy kokoontua ja päästä juhlimaan sellaisten ystävien kanssa, joita näkee nykyään harvemmin. Sillä vaikka minä harhailen elon kinttupolkuani yksin, niin monet ihmiset matkani varrelta ovat asettuneet aloilleen ja perustaneet perheen, aikuistuneet ja rauhoittuneet tai elämä on muuten vain heittänyt heidät eripuolelle Suomea. Eikä heitä näe enää samaan malliin tai niin usein kuin tahtoisi, mutta pikkujoulut avaa aina mahdollisuuden irtautua arjen kahleista ja kerääntyä jälleen koolle ilakoimaan. Se lienee se tärkein syy miksi epäröivistä ajatuksistani huolimatta aina kuitenkin innostun pikkujoulukaudesta. Vaikken pelkää yksin vaeltaa, niin silti huippuseuraa arvostan.

Itseasiassa Satunnaistoisto kokoontuu jo tällä viikolla harjoituspikkujoulujen merkeissä, kun suositun bloggaajan, Hevoshuutajan, kanssa matkustamme viikonloppuna eri puolilta Suomea J-Towniin meidän tähtibloggaajan Neiti Hattaran luo sekä hänen ystäviensä seuraan. Siinä ihastuttavassa porukassa vietetään kenraaliharjoitukset pikkujoulukauteen ja sitten olen toivottavasti valmis tämän vuotisiin koitoksiin. Joten pelonsekaisin tuntein epäröiden toivotan pikkujoulukauden jälleen tervetulleeksi. Nyt saa toivottaa tsemppiä ja jaxuhaleja.