Kävin tuoreeltaan katsomassa uuden Joker-elokuvan, paikkana tennispalatsin hieno ISENSE-sali, lipun hinta aamunäytöksessä rapsakka 18,90€.
Arthur Fleck (Joaquin Phoenix) on mies joka asuu äitinsä kanssa synkässä ja likaisessa 80-luvun alun Gotham Cityssä, ja haaveilee stand-up koomikon urasta. Koomikon ura on kuitenkin kaukainen haave, sillä sen lisäksi että Arthurin huumorintaju on vähintäänkin erikoinen, on hänellä hermostosairaus joka saa hänet nauramaan hallitsemattomasti, ja yleensä todella huonossa tilanteessa. Miehelle on jaettu jo syntymässä todella huonot pelikortit elämää varten, ja kun vielä säästösyistä Arthurin lääkitys lopetetaan, sekä kaupunki näyttää kurjan puolensa, Arthur tekee päätöksen taistella maailmaa vastaan. Väkivalloin.
Joker on siis kertomus lukuisista Batman-sarjiksista ja leffoista tutusta hahmosta nimeltään Jokeri. Tai vielä tarkemmin kertomus siitä miten Arthur Fleckistä tulee Jokeri. Supersankarileffa se ei ole, sillä kukaan ei esiinny tiukoissa trikoissa tai omaa yliluonnollisia kykyjä, ja leffan tarinan olisi voinut aivan hyvin kertoa ilman Jokeria. Etukäteen jännitin eniten ohjaaja Todd Phillipsiä, sillä miehen cv:stä löytyy ennestään lähinnä tyhjänpäiväisiä Hangover-leffoja. Huoli oli turha sillä Joker on todella hyvä elokuva. Elokuvan tunnelma on todella onnistunut ja Gotham Cityn lohduttomuus sekä rosoisuus on kuvattu hyvin, myös musiikit ja kuvaus on viimeisen päälle. Lisäksi Joaquin Phoenix tekee ehkä elämänsä roolityön, josta oscar olisi varmasti oikeutettu. Joker on myös kovin lohduton elokuva, yleensä tämmöiset tarinat kuitenkin saavat jollain tavalla onnellisen lopun, tässä ei sitten vähääkään. Vaikka Arthurin valintoja voisi tavallaan yrittää ymmärtää, tehdään leffassa kuitenkin selväksi että kyseessä on häiriintynyt ja sairas ihminen. Tämä lähinnä viittauksena eri medioissa käytyyn keskusteluun siitä että Jokerin toiminta esitettäisiin jotenkin oikeutettuna. Joker ei kuitenkaan ole täydellinen elokuva. Välillä elokuvan tarinaa kuljetetaan Arthurin mielikuvituksen kautta, välillä mielikuvitus ja todellisuus sekoittuvat saumattomasti toisiinsa, kuitenkin siten että katsojan on helppo ymmärtää mikä on totta ja mikä ei. Ohjaaja Todd Phillips ei kuitenkaan jostain syystä luottanut siihen että katsoja oikeasti ymmärtää elokuvaa, vaan vääntää turhaan rautalangasta asioita. Muutenkin katsojan arvostelukykyyn ei hirveästi luoteta, ja elokuva joutuu välillä selittelemään itseään. Elokuvan loppu ei myöskään mielestäni ollut kovin onnistunut, tavallaan se loppui liian aikaisin, ja tavallaan sitä pitkitettiin hölmösti. Sellainen epäonnistunut välimalli joka ei oikein palvele ketään. Itse olisin halunnut nähdä tarinaa vielä hieman pidemmälle, kun ei tästä varmasti jatkoakaan ole tulossa.
Joker jäi hieman suurista odotuksistani, mutta on kuitenkin hyvä elokuva, ja Joaquin Phoenixin taitoa ja omistautumista rooliin ei voi kuin ihailla. Elokuvan synkkyys ja lohduttomuus ovat myöskin mukavaa vaihtelua A-luokan leffassa. Näin muutama päivä katselun jälkeen tuntuu että sopiva arvosana tälle voisi olla 4+/5
Satunnaistoisto 