Pyörätuoli ja piirakka

Niinhän siinä pääsi käymään, että vahva nilkkani murtui useammasta kohtaa erään harjoitteluillan tuloksena. Urheiluvamma siis, jonka kanssa on elettävä lähes kaksi kuukautta. Ensi kesän SM-kulta on nyt vaakalaudalla. Suoraan sanottuna vituttaa niin että itkettää.

Usea ystäväni suhtautui tapahtuneeseen sanoen: ”Voi kunpa mäkin voisin maata sohvalla ja kattoo Netflixiä!”. Jep. Olisihan se varmaan mukavaa, mikäli pitäisit ko. puuhasta. Itse kun olen aina suhtautunut tuollaiseen toimintaan elämän hukkaamisena. Tästä johtuen tiistaina kotiutuessani sairaalasta päätin, että eläisin aivan kuten ennenkin. Jyväskylässä on meneillään Tanssin Aika-festivaali, jonne olin ostanut lippuja pariin eri esitykseen. Valmistin pyörätuolini lähtökuntoon ja menoksi!

Voi p*rkeleen h*lvetti. Nytpä tiedän, että A) Sormi voi jäädä pinnojen väliin B) Syksyinen kaunis pudonnut vaahteranlehti saattaa jäädä pyörään jumiin ja aiheuttaa jarrujen lipsumisen alamäessä, jonka seurauksena kiroilet, kiljut ja toivot selviäväsi hengissä kyydistä C) Olet lähes täysin muiden avun varassa. Tuolla mä oon huudellut vieraille, et: ”Jos joku menee samaan suuntaan, nii viittiiks työntää ees vähän matkaa?”. Tähän mennessä mua ovat työnnelleet mm. Jyväskylän Taidemuseon työntekijät, eläkeläinen matkalla pub Harry’siin, nainen odottaessaan ystäväänsä kahville, naapuri, sekä kaks kaverusta. Kiitti teille kaikille! Jokainen alkoi pohtimaan sitä, kuinka pienestä kaikki on kiinni. Mä syön nyt sanani, kun sanon aina, et asenne ratkaisee. Ei se aina ratkaise.

Anteeks kaikille, jotka on mun turhautumisen kohteeksi joutuneet ja suuret pahoittelut niille, jotka vielä tämän joutuvat kokemaan. Ja mulla tää on vaan tilapäistä. Ymmärrykseni taso pysyvästi liikuntarajoitteisia kohtaan on noussut huomattavasti.

Mutta asiaan. Koska mä tarviin nyt aina jonkun työntää mun tuolia (en jaksais joka päivä tuolla liftata), niin varma keino löytää sellainen, on ruoka! Tie työntäjän sydämeen käy siis vatsan kautta. Eilen sain houkuteltua isäni vaimoineen mulle työntöavuksi, jotta pääsin tsekkaa ”Valon kaupunki”-tapahtuman.

Tarjolla oli siis mm. pinaatti-pestopiirakkaa ja hunajaista maissileipää. Tätä leipää kokeilin valmistaa ensimmäistä kertaa ja siitä tuli ruma, eikä makukaan ollut kummoinen. Ei jatkoon. Epäilen, että kukaan ei ollut tuota reseptiä edes testannut, vaan oli lätkässyt suoraan lehteen. Kiitti.