Koska tykkään kovasti avaruusleffoista, kävin katsomassa heti tuoreeltaan eilen ensi-iltaan (20.9) tulleen scifi/seikkailu/draama-elokuvan Ad Astran. En koskaan katso trailereita ennen elokuviin menoa, ja tällä kertaa ei ollut oikeastaan mitään tietoa leffasta, paitsi että pääosassa on Brad Pitt ja avaruudessa ollaan. Katselupaikaksi valitsin Tennispalatsin isense-salin, jossa ei aamunäytöksessä ollut lisäkseni kuin n.50 katselijaa, lipun hinta 17,50€. Penkit olivat todella mukavat ja salissa väljää joten olosuhteet olivat mainiot. Kaikki meni hyvin siihen asti kunnes mainosten jälkeen finnkinon työntekijä kävi valkokankaan edessä kertomassa missä vessat ovat, jonka jälkeen kertoi että luvassa on melkoista scifirymistelyä. SIIS MITÄ HELVETTIÄ. Meikäläinen ollut täydellisessä mediapimennossa leffan suhteen ja sitten mulle viime metreillä kerrotaan että rymistelyä on luvassa. Aion laittaa asiasta palautetta finnkinolle. Kaiken lisäksi ”scifirymistelyä” ei ollut edes paikkaansa pitävä kuvaus leffasta, joten siitä lisämiinusta.
Itse asiaan. Brad Pitt on astronautti Roy McBride, joka saa huippusalaisen topsecret-tehtävän jonka tarkoituksena on pelastaa maailma. Tehtävään liittyy oleellisesti myös hänen isänsä Clifford (Tommy Lee Jones), joka on lähtenyt kohti neptunusta 26 vuotta aiemmin, mutta yhteys Cliffordin alukseen on menetetty jo 16 vuotta sitten. Koska Roy on raudanluja ammattilainen ja maailman kovin astronautti, hän ei anna tunteidensa häiritä tehtävän suorittamista. Royn on matkattava kuun kautta marsiin, jossa tehtävä on mahdollista suorittaa. Reissu ei ole ihan helppo, ja matkalle mahtuukin jonkin verran sitä ”rymistelyä”.
Ad Astra on rakennettu täysin Brad Pittin hahmon ympärille, ja mies vetääkin roolin todella hyvin. Vaikka astronautti Roy McBride onkin osaava ammattilainen, niin miehen sisällä kiehuu. Näitä ajatuksia kuulemme Pittin kertojaäänen avulla pitkin leffaa, jotka tuovat hahmoon reilusti syvyyttä. Kuten myös satunnaiset takaumat miehen menneisyydestä. Elokuvassa on jonkin verran rymistelyä, ja kohtaukset on taitavasti toteutettu. Muutenkin elokuva on hienoa katseltavaa, ja Max Richterin luoma musiikki täydentää tunnelman. Mutta ei tästä ihan kuitenkaan ikimuistoista avaruuseeposta tullut. Ad Astra on meikäläisen makuun ehkä vähän liikaa seikkailuelokuva, kun olin odottanut enemmän tiukkaa jännitystä tai kunnon draamaa. Niitäkin tässä toki on, mutta varsinkin dramaattiseksi tarkoitetut elementit jäävät vähän vaisuksi, ne eivät vain tunnu miltään. Hahmojen välisten suhteiden ja menneisyyden kuvaamiseen olisi pitänyt käyttää enemmän aikaa jotta niiden kohtalot ja ajatukset olisivat koskettaneet jotenkin. Jännittäväksi tarkoitetut osuudet myöskin vedettiin aivan liian kovalla vauhdilla jotta niistä olisi oikeasti tullut jännittäviä. Vaikka lopussa aloinkin vähän puutumaan, niin silti tämä olisi varmaan kaivannut lisää mittaa. Nyt jäätiin kahteen tuntiin, kun tämmöisen tarinan kertomiseen olisi voinut käyttää helposti sen kolmekin tuntia. Ad Astra on hyvä elokuva, mutta elokuvan jälkeen olin silti hieman pettynyt koska se olisi voinut olla loistava elokuva. 3½/5
Satunnaistoisto 