
Elikkäs suomeksi Rahapaja, josta juuri ilmestyi kolmas kausi netflixiin. Pari ensimmäistä kautta tuli katsottua joskus ehkä puoltoista vuotta sitten, ja oli muistaakseni ihan 4/5 viihdettä. Edellisillä kausilla seurattiin rikollisjoukkion nerokasta keikkaa Espanjan ”rahapajaan”, jossa he pitivät ihmisiä panttivankeinta ja painoivat siinä sivussa itselleen seteleitä. Kakkoskausi päättyi siihen kun suurin osa porukasta pakeni rahapajasta onnistuneesti, ja oisko ne jotain miljardeja jopa saaneet rahaa mukaansa. Uusin kausi jatkaa ihan samalla linjalla kun edelliset. Kolme vuotta on kulunut edellisestä ryöstöstä kun yksi rosmoista jää poliisin haaviin. Muu jengi kerääntyy yhteen ja päättää että pitäähän kaveria auttaa. Joten tällä kertaa murtaudutaan Espanjan valtion kultavarastoon. Koska miksipä ei. Enempää en spoilaa tapahtumia.
Kolmoskausi on siis ihan samaa tavaraa kuin aiemmat kaudet. Sekä hyvässä että pahassa. Sarja näyttää ja kuulostaa todella hyvältä, ja on paikoin jopa ihan fiksukin. Näyttelijät ovat jo tuttuja ja heitä on mukava katsella. Tiukat tilanteet saavat välillä puristamaan tuolinnojasta. Sarja viihdyttää suurimman osan ajasta. Myös ongelmat ovat tuttuja, välillä edetään hirveätä vauhtia ja mutkia oiotaan huolella. Eniten kuitenkin ärsyttää se, että vaikka ryöstöä on suunniteltu kuukausitolkulla ja kaikki pienetkin muuttujat on otettu huomioon, niin tilanteen ollessa päällä ammattiryöstäjät päästävät tunteensa pintaan välittömästi. Sitten kiukutellaan ja itketään ja katkeroidutaan. Ja sitten tehdään huonoja päätöksiä. Aivankuin joku olisi keksinyt että on hyvä idea yhdistää sarjaan saippuasarjamaisia elementtejä. Toki näillä saadaan jännittäviä tilanteita aikaan, mutta olisi ne jännittävät tilanteet voinut luoda muutenkin. Vaikka jos poliisi olisikin ollut ovelampi, tai joku panttivangeista tekisi jotain yllättävää. Tai edes joku vahinko. Mutta ei, välillä joutuu lyömään kättä otsaan kun hahmojen perseilyä katsoo.
Harmillisesti sarja jää myös viimeisessä jaksossa täysin kesken, eikä kellään taida olla mitään tietoa jatkosta. Mielestäni homman olisi voinut edes jollain tavalla paketoida kauden päätteeksi, nyt jäi vain tympimään kun edessä on luultavasti parin vuoden odotus. Suosittelen odottamaan että seuraava kausi on nähtävissä ennen tämän aloittamista.
Rahapajan kolmoskaudelle arvosanaksi: 7 / 11 roistoa