Tyhjensin festarikesän jälkeen katselulistaani ja poimin sieltä Karyn Kusaman ohjaaman Destroyerin, joka on rikostrilleri vuodelta 2018. Suomessa tämän ensi-ilta oli kuluvan vuoden helmikuun lopulla, jolloin kiinnitin leffaan huomioni ja pistin korvan taakse muistiin. Elokuva kertoo alkoholisoituneesta ja masentuneesta etsivästä, joka tajuaa menneisyytensä demonin palanneen ja päättää napata tämän hinnalla millä hyvänsä. Jos tämä olisi tehty 90-luvulla, niin elokuvassa pääosaa näyttelisi lähes 100%:n varmuudella Bruce Willis. Tämä vaikuttaa muutamaa nasevaa repliikkiä vaille mittatilaustyönä tehdyltä roolilta 90-luvun Willisille, mutta pääosassa ei ole Bruce Willis vaan Nicole Kidman. Kidman tekeekin hyvän roolin krapulan ja menneisyytensä piinaamana ihmisrauniona, joka janoaa kostoa.
Karyn Kusama on luonut karun ja kyynisen elokuvan, joka ei päästä helpolla sen paremmin katsojaa kuin hahmojansakaan. Koruton kertomus soljuu eteenpäin ilman suvantokohtia. Tarinaa avataan pikku hiljaa takaumin valottaen päähenkilömme menneisyyttä. Kyseessä on varsin tinkimätön ja tunnelmaltaan melankolinen elokuva. Kovan luokan kyttäleffa, jossa ei ole sankareita ja ihmisiin sattuu aidosti. Ainut mistä Kidmanin näyttelemä päähenkilökin välittää on hänen tyttärensä, mutta tietää itsekin olleensa huono äiti ja ihminen. Elokuvan loppu ei käytännössä muuta mitään, mutta pistää ajattelemaan koko pakettia uudestaan ja jää pyörimään mieleen elokuvan loputtua. Synkkä ja lohduton leffa, jota ei suositella kepeän viihteen ystäville.
4-/5
Satunnaistoisto 