Ruokatunnilla: Jugurttia ja makkaraa

Ainekset: (2 päivälle)
Purkki jugurttia
Paketti makkaraa


Pilko toinen lenkeistä lautaselle, kaada puolet jugurtista perään ja herkuttele! Täydellinen ateria vaikkapa kuumalle kesäpäivälle, sillä se syödään jääkaappikylmänä.

Kuten yleensä ruuanlaitossa, niin myös tässä on tärkeää että raaka-aineet ovat laadukkaita ja tuoreita. Jugurtin pitää olla tarpeeksi paksua jotta se pysyy hyvin makkaran päällä ja on syötävissä haarukalla. Lusikkaa voi käyttää apuna syömiseen jos lautasen pohjalle jotain jää. Hyväksi todettuja jugurttimakuja ovat ainakin mansikka, banaani sekä hedelmäpommi. Lenkeistä ehdoton ykkönen on hk:n sininen, mutta jos kaupassa on tarjolla esim. -30% versio jostain halvemmasta makkarasta niin sitäkin voi harkita. Vaihtelua saa käyttämällä lenkin sijasta lauantaimakkaraa tai nakkeja. Nakit ovat siitäkin hyviä että niitä voi vaikka dippailla jugurttiin, jolloin tästä saa kivan suolaisen evään esim. leffailtaan. Makkarajugurtti on myös siinä mielessä poikkeuksellinen ruoka että en voi suositella sen kanssa käytettäväksi Kavlin dressingiä. Muita vastaavia ei nyt tulekaan mieleen.

Jätä kommentti