Torstaina 18.7 eteeni tuli klassinen matemaattinen pulma. Jos lomalainen lähtee linja-autolla Oulusta klo.14:20 ja töissä oleva lähtee junalla Helsingistä työpäivän jälkeen, niin mihin aikaan henkilöt kohtaavat Jyväskylässä Bar Explosivessa eli tutummin Pommissa? Minä lyhyen matematiikan lukeneena en saanut pulmaa ratkaistua toisen asteen ratkaisukaavalla, mutta onneksi Hevoshuutaja suostui kaveriksi, jotta asia testattaisiin käytännössä. Näimpä minä hyppäsin maantien ässään Oulusta ja Hevoshuutaja junaan Helsingistä työpäivänsä jälkeen. Jotta tulos olisi virallinen, niin Neiti Hattara suostui viralliseksi valvojaksi.
Itse kaarsin linjuriautolla J-Townin matkakeskuksen pihaan vähän aikataulusta myöhässä klo.19:18. Hevoshuutajan junaa ei vielä näkynyt eikä kuulunut. Näimpä lähdimme Neiti Hattaran kanssa Sports bar Jyväskylän teranssille odottelemaan. Sieltä bongasimme tutun joka heti kärkeen halasi minua ja suositteli jaloviinapohjaista drinkkiä nimeltä Seppo. Minähän otin neuvosta vaarin. Voi kuinka raikas drinkki se Seppo olikaan. Tuntui, että Jyväskylä tarjoili minulle heti parastaan.
Hiekka tiimalasissa jatkui valumistaan ja oli aika palata juna-asemalle katsomaan missä Hevoshuutaja luuraa? Eikä aikaakaan kun rautapyörien kirskunta alkoi kuulumaan ja mies saapui hymyssä suin Jyväskylään. Siinä iloisesti toisiamme tervehtien ja yhdessä nauraen lähdimme kohti Pommia, mutta matkaan tuli mutka Hevoshuutajan saatua kuulla Seposta. Hänen täytyi päästä testaamaan sitä myös. Lopulta saavuimme Pommiin ja matemaattiseen ongelmaan löytyi ratkaisu. Vastaus on klo.21:22.
Matkustettuamme koko päivän päätimme viedä laukut majapaikkaan ja hakea ruokaa jostain. Ruuan hakureissulla päädyimme vielä kurkistamaan Ravintola Freetimeen, että minkälainen paikka se on, mutta koska seuraavana aamuna oli aikainen herätys, niin emme jääneet tunnustelemaan maaperää pidemmäksi aikaa. Olen antanut kaikkien, itseni mukaan lukien, uskoa, että tämä tarina on tosi, eikä ruuan haku venähtänyt, mutta uskotko sinä?
Perjantai aamulla kello herätti hyvissä ajoin. Huusin vaikene vempain, muttei se auttanut kuin nousta. Neiti Hattara kirjoitti kauppalistaa minun ja Hevoshuutajan ollessa aamutoimien parissa. Lähdimme nöyrästi noutamaan listan aineksia. Sillä pian meillä olisi ohjelmassa brunssi. Ainoastaan passionhedelmä jäi löytymättä. Minulla ja Hevoshuutajalla oli tehtävänä tehdä brunssille Britakakku. Kävimme tuumasta toimeen ja eiku leipomaan. Se oli aika hektistä aikaa, komentoja sateli ja keittiön ovi kävi kuin Stokkalla hulluilla päivillä jokaisen valmistellessa omaa osaansa brunssille, niin siinä oli pieni härdelli. Kesken leipomishommien minulle lankesi myös jauhelihan paistamisnakki Tex-mex-voileipäkakkua varten. Näimpä kävi sillai hassusti helinää ja helskettä ollessa niin paljon, että meillä unohtui Britakakusta pari ainesosaa, mutta lopputulos sai silti myös kehuja ja kiitosta hyvästä yrityksestä.
Brunssin jälkeen olikin aika alkaa miettimään miten siirrämme seurueemme Muurameen, jossa Naamat festivaalit vietetään. Lopulta puntaroimme bussin ja taksin välillä päätyen pirssiin, sillä paikallistaksi oli kuitenkin huomioinut festarikansaa omalla kohtuullisella kimppakyyti hinnoittelulla. Koska olimme niin ihania ja huomaavaisia ihmisiä, niin meillä oli tietysti taksikuskille suklaata lahjaksi ja hyvä, että oli. Sillä whatsapp savusi viestien viskoutuessa ympäriinsä yrittäessämme löytää ratkaisua, seurueemme puuttuvan jäsenen saamiseksi festaripaikalle. Lopulta päädyimme tekemään pienen ketunlenkin ja näin porukka oli melkein kasassa.
Naamat festarithan on omanlaisensa festarit, enkä osaa verrata sitä mihinkään muuhun. Joku joskus sanoi, että ne ovat kuin suuret kotibileet, jossa kaikki hymyilee. Siinä on jonkinlainen totuuden siemen, muttei koko totuus. Meininki kuitenkin oli 5/5. Apropoo en ole millään festareilla viettänyt niin paljon aikaa leiriintymisalueella kuin Naamoilla. Siellä oli telttoja vieri vieressä silmän kantamattomiin ja kaikki olivat sulassa sovussa. Leiriintymisalueen vierestä löytyi myös Sideshow teltta, jossa oli erinlaisia kisoja pitkin tapahtumaa. Muun muassa koiralle lässytyksen sm-kisat, johon ilmoitettiin seurueestamme ylivoimaisesti paras vaihtoehto. Olin seurueemme jäsenen voitosta varma, kunnes lajin todellinen luonne paljastui ja siinä pärjäsikin viekkaudella. Esimerkiksi eräs mieskisaaja lahjoi koirapuvussa ollutta miestä gambinalla ja naiskisaaja antoi seksuaalissävytteisiä vihjeitä lässytyksessään. Näimpä normaalilla koiralle lässyttämisellä ei ollut finaaliin asiaa, mutta kokemusta karttui, joten ensikerralla kaikki keinot käytössä.
Bändithän Naamoilla ovat aina tuntemattomampia ja nytkin suurinosa artistikattauksesta oli minulle ihan munkkilatinaa, mutta muutama ainakin jollain tapaa tuttu yhtye sieltä kuitenkin nousi esille. Perjantaina näistä kävimme katsomassa ainakin Nahkatakkiset tytöt, jotka soittivat Dingon biisejä mahtavalla meiningillä. Tykkäsin yllättävänkin paljon. Toinen maininnan ansaitseva bändi oli Ruusut. Olin nähnyt Ruusut kerran aiemmin, muttei se oikein toiminut minulle silloin. Joten olikin mukava huomata, että nyt kolisi ja viihdyin keikalla, vaikka orkesterilla ilmenikin tekniikan kanssa pieniä ongelmia. Keikan päätyttyä olikin jo pimeää ja pikku hiljaa aika palata Jyväskylän suuntaan lepäämään, että jaksaa vielä lauantainkin.
Lauantaina sama rumba lähti liikkeelle alusta. Tällä kertaa brunssi oli vaan vähän köykäisempi, mutta sen kruunasi Neiti Hattaran Maailman paras pannukakku, johon muuten löytyy resepti täältä Satunnaistoisto sivultamme reseptit välilehdeltä. Ai jumalauta se oli hyvää. Makunystyrät rakastelivat toisiaan. Olisin voinut vaikka luvata raitistua ja rauhoittua tai viedä vaikka vihille, jos joku olisi hoksannut pyytää lupaamaan ennen kuin saisi santsata. Niin hyvää se oli. Osalla seurueestamme, minä mukaan lukien, oli tavoitteena ehtiä jo päivällä alkavalle Maustetyttöjen keikalle ja piiskasimme porukan aikaiseen siirtymiseen VAMOS VAMOS!! ja soitimme jälleen taksin.
Festarialueelle ehdittyämme saimme huomata, että Maustetytöt esiintyvät kivinavetassa sisälavalla ja se on täynnä, eikä pelkästään täynnä vaan jengi jonottaa sinne. Mittailimme jonoa katseellamme ja tarkkailimme sen etenemistä, kunnes luovutimme ja päätimme liittyä muiden seuraan leiriintymisalueelle. Jossa vietimme jälleen aikaa huoletonta nauttien toistemme seurasta. Tosin minulla alkoi sen verran hiipimään väsy puseroon, että päätin oikaista nurmikolle ja raapaista nokallisen unta, jonka jälkeen nousin kuin feeniks lintu tuhkasta.
Sideshow teltalla panostimme tällä kertaa Päissään seisomisen sm-kisaan. Päivänselvä valintamme kisaan mahtavasta seurueestamme oli Neiti Hattara eli henkilö, jolla on vahvimmat nilkat ja parhaat näytöt lajista. Kisa suoritettiin lankulla seisten siten, että ensin omalla tyylillä ja sitten kisan edetessä yhdellä jalalla ja lopulta vielä silmät kiinni. Neiti Hattara oli kuin jallupullolla varustettu zen-soturi, joka on löytänyt sisimmissään täydellisen rauhan ja tasapainon. Näimpä hän eteni aina finaaliin ja hopealle asti. Joten on ilo kertoa tuntevani Päissään seisomisen SM-Hopeamitalisti. Vielä kerran onnittelut Neiti Hattaralle. Itseasiassa kysäisempä josko saisin tähän vielä kommentin tuoreelta SM-tason urheilijalta?
Sain juuri Neiti Hattaralta viestin korvanappiini ja se meni näin:
”Olen tunnetusti vahvanilkkainen nainen. Tämä tulee lukemaan cv:ssäni, mikäli sellaisen joskus kirjoitan. Aiemmin kykyni on näkynyt siinä, että lähes missä tahansa humalatilassa olen kaikkien kummastukseksi pysynyt aina(kin melkein) pystyssä, jopa korkokengissä.
Kun siis selvisi, että Naamoilla kisattaisiin Päissään seisonnan sm-kisa, oli selvää, että ottaisin kilpailuun osaa. Ongelmana tosin oli se, että ryyppäyksen osalta oli kolmospäivä meneillään, eikä mikään tuntunut uppoavan alas. 1,5 tuntia ennen kisaa aloitin kunnon nesteytyksen minttu-suklaa votkulilla ja jallulla. Kun vielä teippasimme nilkkani ja taustajoukkioni läpsyttelivät pohkeeni lämpimiksi, tunsin olevani valmis koitokseen.
Alkukarsinta oli osaltani helppo. Semifinaali oli tiukahko, mutta läpäisin senkin kunnialla. Jallupullo kädessä. Finaaliin meitä suoriutui kaksi. Taisto oli pitkä ja kova. Kuulin yleisön mylvivän, ja vaikka jouduinkin tyytymään sm-hopeaan, voin sanoa olevani äärimmäisen ylpeä. Eka kerta ja näin kova sijoitus!
Tällä hetkellä virittelemme mun olkkariin harjoituslautaa, jotta voin seuraavan vuoden baari-iltojen jälkeen treenata pari kierrosta ensi vuotta ajatellen.
Kiitos tukijoukot, ja kiitos Naamat. Mä en oo ikinä ollut missään hyvä, mutta tästä aion painattaa jopa t-paidan. Jopa mummonikin oli ylpeä, vaikka jouduimmekin toteamaan, että hänen kannattaa viivata ”päissään”-sana lehtijutuista pois, ja kehuskella kavereilleen minusta seisomisen sm-hopeamitalistina.
Terveisin Neiti Hattara”
Kisan jälkeen oli aika ruokailla. Ruoka ja juoma oli Naamoilla halvempaa kuin festareilla yleensä. Alkoholijuomien hinnat olivat 4-5€:n haarukassa. Toki välillä oli happy hour ja unhappy hour, jolloin hinnat olivat joko vielä halvemmat tai unhappyn kohdalla tuplahintaisia. Ruuan suhteen pelasin ite grillimakkaroilla, jotka oli pari euroa per jortikka, mutta olihan siellä tarjolla muutakin ja ainakin muiden mielestä laadukkaampaakin suht edullisesti.
Lauantailta bändi mainintana nostan missattujen Maustetyttöjen lisäksi Ursus factoryn, joka veivasi Muuramen pimenevässä illassa oikein hyvän ja riemukkaan rokkikeikan, jääden ehdottomasti positiivisesti mieleen. Illan pimettyä kylmyys yllätti kesäkamppeilla liikenteeseen lähteneen festarikävijän ja aloinkin kysellä onko muita halukkaita lähtijöitä? Hevoshuutajasta sain taksiseuraa ja painelimme Pommiin yömyssylle ja siitä kiltisti nukkumaan.
Niin koitti sunnuntai ja ensimmäiset Naamat-festarit oli takana. Sen kyllä tunsi nahoissaan. Olin hauras, sillä vaikka mieli on edelleen nuori, niin keho sen ympärillä rapistuu. Tätä jatkettua nuoruutta ei voi jatkaa loputtomiin, mutta katsotaan kuinka pitkään. Elton Johnia lainatakseni ”I’m still standing, better than I ever did, looking like a true survivor, feeling like a little kid, I’m still standing”. Sitä paitsi aina ennemmin festivaalit kuin kunnallisvaalit.
Kasasin itseni suihkuun ja sen jälkeen haimme Hevoshuutajan kanssa meille pizzat ja täytyy sanoa, että oli kyllä Oulun eteläpuolen paras pizza mitä oon syönyt. Jyväskylälle pisteet siitä. Muutenkin oikein mukava kaupunki, joka ottaa minut aina lämmöllä vastaan. Lopuksi haluan sanoa, että meidän festariseurue oli ihan best. Toinen toistaan ihanempia ihmisiä ja sitten minä. Seurueessamme oli useampi ensikertalainen, mutta vastapainona myös yksi kolmen kerran konkari, ehkä ensivuonna saadaan taas sama porukka kasaan. Sillä niin paljon mahtui iloa, naurua ja riemua yhteen viikonloppuun. Jään muistelemaan lämmöllä, mutta kaikki tulee päätökseen jossain vaiheessa ja oli aika palata linja-autolla kotiin.
Ennen kuin lopetan raporttini, niin kysäsen josko saataisiin vielä Hevoshuutajaltakin kommetti viikonlopusta ja Naamat-festareista.
”No tottahan toki saadaan! Tosin eipä tuohon edelliseen hirveästi ole lisättävää. Loistava viikonloppu jossa suurimmassa roolissa olivat ihanat ihmiset joiden kanssa sen sain viettää. Toki festareiden ilmapiiri itsessäänkin oli mainio, mutta kyllä paljon olisi jäänyt puuttumaan ilman näitä ihmisiä. Erityiskiitos vielä Neiti Hattaralle joka tarjosi majoituksen sekä huolehti muutenkin esimerkillisesti koko viikonlopun. Festareille annan 5/5, ja jos vain lippuja onnistun jatkossa saamaan niin tulen vierailemaan uudestaankin. Suosittelen lämpimästi kaikkia kokeilemaan Naamat-festareita.
Hevoshuutaja”
Näin sieltä saatiin mietteet Hevoshuutajaltakin, joten Hyväntahtoinen hampuusi paketoi raportin tähän. Over and out.
Satunnaistoisto 