Rock in the city -festarit 28-29.6.2019

Kotiteollisuus ja aurinkoinen festarikeli

Polkaisin festarikesä 2019 käyntiin viime viikolla, kesäkuun viimeisenä viikonloppuna, Oulun Kuusisaaressa Rock in the city festareilla. Otetaan tähän alkuun heti, että Rock in the city:hän on uusi aikuisille suunnattu rock-festivaali, joka kiertää tänä kesänä ympäri Suomen, kaikkiaan yhdeksän eri paikkakuntaa. Rock in the cityn listoilla on 17 esiintyjää, joista n.10 esiintyy aina yhdellä paikkakunnalla. Festareiden sivuilla kerrotaan, että livemusiikin lisäksi panostetaan monipuoliseen ruoka- ja olutvalikoimaan. Siinä pelin henki pähkinän kuoressa.

Saavuin perjantai-iltana Kuusisaaren kauniisiin maisemiin festarialueelle juuri ensimmäisen artistin lopetettua. Oli mukava kuulla ja huomata, että artistien välinen hiljainen hetki, ei ollutkaan hiljainen, vaan Rock DJ Sändi oli palkattu täyttämään nämä hetket hyvällä musiikilla. Kävelin ensitöikseni baaritiskille ja ostin 8,5€ (sisälsi 2€ pantin) maksaneen normaalin bulkkioluen. Pidin sitä kalliina hintana perus koffin liejusta, vaikka kokeneena festari-elukkana tiesin, että täällä pitää olla paksu lompakko tai tyytyä olemaan ikenet kuivana.

Olut kädessä lähdin kiertämään ja tutustumaan festarialueeseen. Tupakka-alue oli sijoittettu kauimmaiseen nurkkaan, ehkä vähän optimistisesti luottaen savuhampaiden tunnollisuuteen kävellä aina perille asti. Sillä jo varhaisessa vaiheessa iltaa porukka alkoi jäämään puolitiehen tupruttelemaan. Vesipiste löytyi toiseksi kauimmaisesta nurkasta, jossa olisi ollut kätevä täyttää vesipulloa, jos sellainen olisi mukana ollut. Laskeskelin kuitenkin suuressa viisaudessani, että vaikka sää oli aurinkoinen, niin ilma oli viileähkö, joten jätin vesipullon kotiin. Ostin kyllä alueelta vissypullon kolmen euron hintaan ja nautin kahvinkin kahdella eurolla.

Ruokaa oli kyllä useampaa sorttia, mutta se oli aikalailla perus festariosastoa. Annosten hinta heilui 8-12€ haarukassa. Ostin perjantaina pienen kala-annoksen ja lauantaina perinteiset makkaraperunat. Molemmilla annoksilla oli hintaa 10€ kpl. Maku oli sitä perusosastoa, mutta nälkä lähti, joten ajoi asiansa. Suosikki kojuni löytyi miksauskopin takaa. Nimittäin siinä oli erikoisolut tiski. Siitä sitten tulikin osteltua useammankin kerran mallastuotetta viikonlopun aikana 8€:n kappale hintaan. Alueella oli myös Shottiosastoa tarjolla ja muutaman kerran otinkin iltojen hämärtyessä miestä väkevämpää läikäystä 7€ laaki.

Artistit ja yhtyeet vetivät pääosin kovat keikat. Perjantailta omaa mieltäni lämmitti erityisesti Kotiteollisuus, joka veti pirun kovan keikan. Hynynen vittuili tapansa mukaan hyvässä hengessä sekä yleisölle, että bändilleen. Pelle Miljoonaa ja Stratovariusta en ollut nähnyt aikaisemmin ja tästä syystä näihin riitti kiinnostusta ja molemmat yllättivät positiivisesti heittäen hyvät setit. Pelle Miljoona oli kuin ei olisi vanhentunut päivääkään 90-luvusta ja Stratovariuksen vanhat biisit toimivat livenä paremmin mitä uskoinkaan.

Lauantaina suurimmat odotukset kasautuivat Mustaschiin ja ruotsalaisrokkarit vastasivatkin odotuksiin, vaikkeivat nyt pistäneetkään mitään spektaakkelia pystyyn. Muista lauantain esiintyjistä Battle beast sai yleisön innostumaan eniten ja Klamydialla oli totta kai oma fanikuntansa nostattamassa tunnelmaa. Pakko mainita lauantailta erikseen Dumari ja Spuget. Vaikkei yleisöä ollut vielä ehtinyt paikalle paljoakaan katsomaan lauantain avannutta yhtyettä, niin Tuomari Nurmio orkestereineen heitti kovan keikan ja kommentoi spiikissa paikalla olleen yleisön määrää, että niin kauan kuin teitä on enemmän kuin meitä niin kaikki on hyvin.

Rock in the city –festarit olivat todella mukava kokemus ja festariseurani oli myös hyvää ja meillä oli oikein hauskaa. Festareita ei ollut myyty loppuun, mutta porukkaa riitti hyvin molempiin iltoihin, kunhan ilta vaan vanheni ensin parin esiintyjän verran. Jonot eivät kuitenkaan muodostuneet ongelmaksi missään vaiheessa, ei baaritiskeillä eikä vessoilla. Ihmiset olivat hyvän tuulisia eikä järjestyshäiriöitä näkynyt. Mikä tärkeintä niin hyvä rock-musiikki soi tauotta. Osallistun kyllä mielelläni ensivuonna uudestaankin, jos tämä ei jää yhden kesän jutuksi.

Jätä kommentti