
Elokuvahistorian eeppisin nyrkkeilyottelu on ehdottomasti Rocky Balboa vs. Ivan Drago. Siitä tulee edelleenkin kylmät väreet ja kun tuli tieto, että Creed:n jatko-osassa Rocky ja Ivan kohtaavat jälleen, vaikkakin valmentajina. Niin se pikkupoika sisälläni, joka kasvoi Rocky elokuvien parissa innostui samantien. Kerrataan ensimmäinen Creed nopeasti. Apollo Creed oli käynyt vieraissa ennenkuin Ivan Drago tyrmäsi hänet lopullisesti (Rocky 4) ja tästä syrjähypystä syntyi poika. Poika kiersi lapsuudessaan koulukoteja ja ajautui jatkuvasti tappeluihin, kunnes Apollon leski ottaa hänet asumaan luokseen. Tappelu on kuitenkin hänen veressään ja lopulta hän hakeutuu Rockyn valmennukseen. Valmennussuhde syvenee ystävyydeksi, jossa molemmat oppivat toisiltaan .
Jatko-osan alussa Adonis Creed nousee nyrkkeilyn raskaansarjan maailman mestariksi ja yllättäen Viktor Drago haastaa hänet. Viktor, jonka isän toimesta hänen isänsä Apollo Creed kuoli kehään 30 vuotta aikaisemmin. Näimpä Creedin on kohdattava uhka perheensä menneisyydestä ja peitottava omat kummitukset. Enempää tuskin tarvitsee kertoa. Tästä eteenpäin jokainen Rocky-leffat aikaisemmin nähnyt tietää miten homma tulee etenemään. Sillä Stallone on ollut mukana kirjoittamassa tätä ja ammentaa vanhoista Rocky-leffoista niin paljon, että tarinankulun pystyy näkemään ennalta helposti.
Michael B. Jordan on Adonis Creedinä aivan kelpo Rockyn manttelin perijä, mutta Viktor Dragoa näyttelevä Florian Munteanu ei pääse uhkaavuudessaan lähellekään samaa kuin Dolph Lundgren Ivan Dragona vuonna 1985. Nyt yli 30 vuotta myöhemmin pelottavasta neuvostogoljatista, Ivan Dragosta, on tullut traaginen hahmo, joka pyrkii poikansa kautta palauttamaan oman kunniansa. Dolph Lundgren selviää roolistaan yllättävän hyvin ja kerää sympatiatkin puolelleen. Mitä sitten tulee Stalloneen Rockyna, niin Sylttyhän on kasvanut niin rooliin 70-luvulta lähtien, ettei hän pysty vetämään sitä vihkoon. Vanhana kettuna Syltty on kirjoittanut myös parhaat repliikit Rockylle, joten hänen on helppo sivuosasta varastaa show aina välillä.
Elokuvassa periaatteessa kaikki asiat on hyvin ja voisi helposti olettaa, että vanhana Rocky-fanina syttyisin tähän, mutta ohjaaja Steven Caple jr. ei saa leffaan tarvittavaa imua. Henkilövetoinen tarina, josta ei ole unohdettu draamaakaan, on periaatteessa parempi kuin useimmissa Rocky:issä aikanaan, mutta tästä puuttuu Rocky-elokuvien taika ja jännite, joka saa kylmät väreet aikaan. Tässä oli yks kohta jossa jo luulin, että nyt innostun, mutta se jäi kuitenkin vajaaksi ja kylmät väreet jäi tulematta. Elokuva kuitenkin viihdyttää, draama puoli kantaa ja sitoo vanhoja lankoja hyvin yhteen. Ehkä seuraava Creed elokuva kantaa jo omilla jaloillaan, ilman että kierrätetään taas vanhoja Rocky-juttuja uusiksi.
3+/5