Joulukuun lopulla painin itseni kanssa ja mietiskelin, että käynkö leffassa katsomassa Juicen vai Ihmisen osan? Silloin päädyin Juiceen ja nyt katsoin kotisohvalta Ihmisen osan. Voin sanoa, että tein joulukuussa ihan oikean päätöksen. Ihmisen osa on siis Juha Lehtolan ohjaama, 2018 joulukuussa ensi-iltansa saanut, kotimainen elokuva, joka perustuu Kari Hotakaisen samannimiseen romaaniin. Elokuva sai 5 Jussiehdokkuutta mm. Paras elokuva.
Kyseessä on lämminhenkinen, mutta absurdi draamakomedia toisistaan etääntyneestä perheestä, joka alkaa yllättäen lähentyä. Elokuvan keskiössä on perheen vanhin lapsi Pekka, jonka firma on tehnyt konkurssin, mutta hän pitää kynsin hampain yllä kulissia, että kaikki on hyvin vaikka on koditon ja persaukinen. Myös perheen muilla lapsilla on omat ongelmansa ja salaisuutensa, mutta nyt valheiden verkko alkaa pirstoutua. Elokuvan kantava voima on ehdottomasti koskettavan ja tragikoomisen roolityön tekevä Hannu-Pekka Björkman, joka on maan parhaita näyttelijöitä, mutta normaalisti totuttu näkemään elokuvien puolella loistavissa sivuosissa. Björkman palkittiinkin elokuvasta parhaan miespääosan Jussilla.
Elokuva on upeasti näytelty ja parhaimmillaan dialogi on terävää. Elokuvassa käsitellään myös tärkeitä aiheita, esim. kommunikaation vaikeus, työttömyys, ylpeys, jne, mutta välillä niiden käsittelyssä mennään pahasti metsään. Eikä myötähäpeältäkään pystytä välttymään elokuvan aikana. En ole lukenut romaania, mutta kuulemani mukaan elokuva on kepeämpi, eri näkökulmasta ja luonnollisesti suoraviivaisempi, kun paljon on pitänyt karsia pois. Karsiminen näkyy tulkintani mukaan välillä ihmeellisenä poukkoiluna, niin tarinassa kuin henkilöhahmojen luonteissa. Hotakaisen kirjat eivät vaan tunnu taipuvan helpolla elokuvaksi. Klassikko (2001) taitaa olla onnistunein.
3/5
Satunnaistoisto 