Pitkän kehitystyön tuloksena on saatu aikaan makkarakeitto, josta on riisuttu kaikki ylimääräinen ja vähän enemmänkin pois. Sillä nyt pelataan rehellisillä mauilla ja raaka-aineiden omilla ominaisuuksilla. Yksinkertainen on kaunista ja hyvää. Sen lisäksi tämän valmistaminen on helppoa kuin itselleen valehtelu.
Ensin viipaloi lenkkimakkara ja heitä palaset 225 asteiseen uuniin ottamaan vähän väriä. Kuori sillä aikaa perunat ja pilko pienemmiksi. Pilkotut perunat ja pikkuporkkanat kattilaan. Kaada kattilaan litra vettä tai sen verran, että perunat ja porkkanat peittyy. Kun makkaran palasissa alkaa olla hieman väriä, niin makkarapalaset kattilaan ja lihaliemi kuutio perään. Päälle paiskoa vielä mustapippuria ja halutessa hieman suolaa. Anna kiehua käytettävästä olevasta ajasta riippuen 40-60min ja Voilà!
Resepti
Paketti HK:n sinistä (Älä tyydy halpoihin kopioihin)
Kilo perunoita (protip: osta isoja perunoita, niin ei tarvitse kuoria niin montaa)
200g pikkuporkkanat pussi
1 kpl lihaliemikuutio
n.1 litra vettä
