
Tällä viikolla katseluun osui Netflixin valikoimiin huhtikuun lopulla lisätty Ocean’s 11 elokuvan jatko-osa, spin-off, re-boot tai uudelleen filmatisointi naisten tähdittämänä, en edes tiedä? Tulkaa joku selittämään asianlaita. Joka tapauksessa aikaisemmista Ocean’s -elokuvista tutun Danny Ocean:n sisko pääsee vankilasta ehdonalaiseen, mutta omaa veljensä kujeet ja näimpä hän pistääkin saman tien käyntiin timanttien ryöstö-suunnitelman. Luonnollisesti alkuun pitää pistää ryöstöporukka kasaan. Nimittäin vaikkei tällä kertaa ryöstön kohteena olekaan kasino, niin hyvin vahvasti kierrätetään samaa tarinaa kuin 17 vuotta aiemmin Ocean’s 11 leffassakin.
Tällä kertaa vaan George Clooney on vaihdettu Sandra Bullockiin ja Brad Pitt Cate Blanchettiin ja niin edelleen. Naistähdet osaavat vetää roolinsa sopivasti irroitellen pilke silmäkulmassa. Harmi vaan, että ohjaaja Gary Ross ei saa luotua elokuvaan tarpeeksi jännitettä eikä leffa tuo rikosveijarikomediaan mitään uutta vaan kierrättää pelkkää vanhaa ja jättää näin yllätyksettömän ja vähän väljähtyneen maun vaikka viihdyttääkin kestonsa ajan. Kertakäyttöviihdettä siis, mutta onnistuneempi ns naisvastine, kuin esimerkiksi 2016 vuoden Ghostbusters. Olisi kuitenkin parempi jos näistä naisversioiksi päivitetyistä leffoista tajuttais jatkossa tehdä omaperäisiä, eikä pelkästään latteita kopioita alkuperäisistä miesversioista.
2½/5