Toisin kuin esim. Neiti Hattara, meikäläinen harrastaa viikonloppuisin joskus myös jotain terveellistä. Viime viikonloppuna oli ensimmäinen kunnollinen pyöräilyviikonloppu, ja sunnuntaina pääsin myös avaamaan pyöräilyyn olennaisena osana kuuluvan kahvittelukauden.
Kohteeksi olin miettinyt etukäteen Järvenpään kulmakonditoriaa, jossa viime kesänä vierailtiin porukalla ja oli muistaakseni hyvä paikka. 60km pyöräilyn jälkeen saavuin perille ja kyllähän siinä olikin jo tankkauksen tarpeessa. Tarjolla oli kaikkea mitä pyöräilyn ystävä voi toivoa, leipiä, kakkuja ja salaatteja. Myös jonkinlainen sunnuntailounas oli saatavilla.

Tällä kertaa eväiksi valikoitui pepperoni-kana-patonki, pala vadelmatuorejuusto-kakkua, pullo vissyä sekä kahvi. Hintaa tankkaukselle tuli 15,50€, ihan kohtuullinen hinta hyvästä kahvitauosta. Patonki maistui tuoreelta ja kakku oli hyvää, kahvissakaan ei ollut mitään valittamista. Henkilökunta oli ystävällistä, eikä vesipulloja tarvinnut täyttää vessassa, vaan tytöt neuvoivat ottamaan vettä kahvilinjaston vesipisteestä. Ainoa miinus tulee suhteellisen avoimesta terassiratkaisusta, pyörälle ei oikein ollut luontevaa ja turvallista sijoituspaikkaa, jouduin laittamaan sen nojaamaan ulko-oven viereiseen ikkunaan. Jonkinlainen aita terassin ympärillä toisi hieman lisäturvaa, eikä tarvitsisi jatkuvasti vilkuilla ettei kukaan vaan varasta italialaista hiilikuitukaunotartani, sillä aikaa kun olen sisällä ostamassa syötävää. Kokonaisuus kuitenkin aivan hyvä 8/10.