Leffapoiminta: Cold war (2018)

Ostin syntämäpäivän kunniaksi itselleni leffan. Kyseessä on Pawel Pawlikowskin ohjaama ja käsikirjoittama Puolalainen haikea rakkaustarina, Cold war, vuodelta 2018. Elokuva voitti Cannesissa Kultaisen palmun ja parhaan ohjauksen palkinnon. Pawlikowski onnistuu tuomaan euroopan toisen maailman sodan jälkeiset traumat osaksi tarinaa mahdottomasta rakkaudesta. 

Elokuva käynnistyy vuodesta 1949, kun Wiktor etsii esiintyjiä kuoroon ja arvoituksellinen Zula tekee häneen vaikutuksen. Musiikkitaiteilijaparia näyttelevät Joanna Kulig ja Tomasz Kot hoitavat pestinsä mainiosti. Kulig lataa rooliinsa valtavan määrän tulta ja tappuraa sekä intohimoa, kun taas Kot tasapainottaa suhdetta hyvin vakaalla olemuksellaan. 

Tarinaa kuljetetaan eteenpäin episodimaisesti. Näimpä kerronnassa hypätään aina välillä vuosia eteenpäin ja näytetään missä pääparin kohdalla sillä hetkellä mennään. Musiikki on tärkeässä osassa viedessä elokuvaa eteenpäin ja mustavalkokuvauksella korostetaan voimakasta tunnelmaa. Kaunis ja traaginen elokuva, mutten lähde kriitikoiden peesiin viiden tähden suitsutuksessa. 

3½/5

Jätä kommentti