Elämäni soundtrack – Woods Of Ypres

Vuonna 2012 klikkasin Futisforum2-sivustolla vahingossa auki topikin “Uusimmat levyhankinnat”. Selailin sivua alaspäin ja nimimerkki Quijo kertoi ostaneensa kasan levyjä, joista yksi oli nimeltään Woods of Ypres – Woods 5: Grey Skies & Electric Light. Nimi vaikutti mielenkiintoiselta, joten laitoin levyn Spotifysta soimaan, ja siitä hetkestä lähtien Woods Of Ypres on ollut yksi tärkeimmistä orkestereista elämässäni.

Woods of Ypres oli kanadalainen raskasta musiikkia soittanut yhtye joka yhdeksän vuoden olemassaolonsa aikana julkaisi neljä täysimittaista levyä sekä yhden EP:n. Bändin kokoonpano vaihtui tiheään, ainoastaan laulajakitaristi David Gold oli mukana alusta loppuun, joten Woods Of Ypres käytännössä oli yhtä kuin David Gold.  Yhtyeen taival oli jo päättynyt kun siitä ensimmäisen kerran kuulin, joten valitettavasti en ikinä saanut mahdollisuutta nähdä heitä esiintymässä. Seuraavassa katsaus itselleni tärkeimpiin kappaleisiin levyttäin.

Levyn nimi: Against the Seasons: Cold Winter Songs from the Dead Summer Heat (2002)

Woods Of Ypresin alkupään tuotanto on suurelta osin melkoista rääkymistä, ja se on kai luokiteltu ns. Doom Metaliksi, mikä varsinaisesti ei kuulu suosikkeihini. Tältä EP:ltä löytyy kuitenkin yksi helmi, kappale nimeltään A Meeting Place And Time. Biisi on suurelta osin laulettu rääkymättä. Tämä on aika klassinen kertomus kariutuneesta parisuhteesta ja sen jälkeisistä ikävistä fiiliksistä.

A meeting place and time.
Neither of them would show.
A meeting place and time.
Neither of them would know.
’I wouldn’t miss it for the world.’
With that having been said,
Could you be careful with your words,
Because my world is in your hands.

Ei helposti uskoisi että rääkyvä mies laulaa näinkin herkkiä juttuja. Ja pahaltahan se sitten tuntuu kun hommat menee ns. vituiksi:

It was a year ago today,
I put a desperate man to death.
He was the man I used to be,
He trusted every word you said.

Muistelen jostain lukeneeni että tämän julkaisun viisi kappaletta olisi jonkun muun laulamia, mutta en ole varma. Kovin on ääni ainakin samanlainen kuin myöhemmillä levyillä.

Levyn nimi: Pursuit of the Sun & Allure of the Earth (2004)

Tässä julkaisussa rääkyminen on jäänyt vähemmälle, ja tilalle on tullut reilusti puhdasta laulua. Levy sisältääkin jo paljon hyviä biisejä, joista yksi kuitenkin on yli muiden – Allure Of The Earth. Tämä on hyvinkin rauhallinen kipale, mutta sanomaltaan toki kohtalaisen synkkä. Kuten on koko yhtyeen kaikki tuotanto. Kovin montaa iloista hetkeä ei viiteen levyyn mahdu, jos yhtäkään. Voisin kuvitella että talvinen Ontario on aika synkkä paikka, ehkä vähän suomalaistalven tyyppinen sielun tuhoaja.

The sun taunts you
In everything you do
Like a substance that works for everyone else
But has no effect on you

Allure Of The Earthissa tosin ei kaivata auringonvaloa, vaan odotellaan talven tuloa jotta saadaan taas murjottaa pimeässä.

So you turn away
Dream about an escape
A hole in the earth deep and cool
That you could climb down into

Mikäs siinä jos oikein ahistaa niin eipä sitä silloin kannata väkisin ihmisten ilmoilla pyöriä. Hieno biisi joka tapauksessa.

Levyn nimi: Woods III: The Deepest Roots and Darkest Blues (2008)

Ehkä hieman edellistä levyä epätasaisempi kokonaisuus, mutta sisältää kuitenkin hyviä biisejä. Tältä levyltä suosikiksi nousee Years Of Silence (And The Private Joke).

We stood in the sand we stared at the stars
What good is any of it now?
We knew the risks and we were willing to take them
And so we went through with it, and it would forever change us
We were those who felt they were desperate to live
We were those who’d let their hearts, beat themselves to death

Yllättäen taaskaan ei hyvin mene, on rakastettu vähän liian lujaa ja huonostihan siinä on käynyt. Eikä oikein ole varma kannattaako muistojakaan säilyttää.

We would go our separate ways and never tell anyone
But what good are memories with no one to stand beside you?
What good are memories if those you made them with despise you?

Traaginen ja kaunis “rakkauslaulu”, eikä oikeastaan enää niin kovin heviäkään. Melkein jopa voisin kuvitella soivan radiossa.

Levyn nimi: Woods IV: The Green Album (2009)

Uskoisin että tällä levyllä yhtye oli jo hyvin lähellä läpimurtoa, sen verran hyvin tehtyjä kappaleita siinä on, ja yhdestä biisistä tehtiin jopa video, joka kuitenkin jäi Woods Of Ypresin ainoaksi musiikkivideoksi. Useita hyviä kappaleita, mm. Shards Of Love, Wet Leather ja Don’t Open The Wounds/Skywide Armspread. Ylitse muiden on kuitenkin musiikkivideokappale – I Was Buried In Mount Pleasant Cemetery. Yli kahdeksanminuuttinen mestariteos alkaa kauniilla kosketinsoitolla jonka jälkeen David laulaa:

I was buried in Mount Pleasant Cemetery, alone and unceremoniously
… Buried in Mount Pleasant Cemetery, when life was taken from me

En pitkään aikaan ymmärtänyt biisin sanomaa oikein, kunnes luin että David Goldin lenkkireitti kulki kyseisen hautuumaan läpi, ja eräällä kerralla hänelle vain oli tullut fiilis että nyt pitää jättää kaikki vanha taakse ja aloittaa alusta.

Our tree was full and green, I had to leave it
The sadness was overwhelming, to be alone beneath it
The sun came down hot and hard, I could never sleep
To disappear was the only way I could find relief

Jotain ”pientä” murhetta siis on taas ollut. Mutta tässä biisissä on lopulta jopa hieman toivoa paremmasta, mikä on aika poikkeuksellista Woods Of Ypresin sanoituksissa. Kappaleen viimeiset sanat:

New life could begin, where the old path I ran came to and end

Videolla on youtubessa kirjoitushetkellä reilu kolme miljoonaa katselukertaa, niistä noin kolmannes on meikäläisen.

Levyn nimi: Woods 5: Grey Skies & Electric Light (2012)

Viimeiseksi jäänyt albumi Woods 5: Grey Skies & Electric Light julkaistiin vuoden 2012 alussa, pari kuukautta sen jälkeen kun yhtyeen sielu David Gold oli siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Levystä onkin muodostunut kuuntelijoiden keskuudessa ikäänkuin Davidin testamentti, sillä se sisältää todella paljon viittauksia kuolemaan. Levy on todella hieno kokonaisuus, huonoja hetkiä ei juuri ole. Laulut ovat entistäkin henkilökohtaisempia ja sydänkin on yhä rikki. Olen miettinyt että olikohan miehellä oikeasti niin paljon sydänsuruja kuin levyt tuovat esiin, vai olivatko mietteet paikoin vain retorisia.

When we have all gone, to the silence of eternity…
To first be forgotten, and lost in the records of the earth
Could I still miss you, then, in the time and space after life

Vai oliko biisinteko vain työ siinä missä muutkin, ja kaikki olikin Davidin elämässä yhtä hattaraa päivästä toiseen? Hyvistä kappaleista tähän voisi luetella melkein koko levyn, mutta muutama nosto on paikallaan. Traveling Alone: Woods Of Ypresin kenties radiokelpoisin ralli, jossa David Gold vetää levytyshistoriansa parhaan laulusuorituksen, ei uskoisi että on kyseessä sama rääkyjä kuin alkupään levyillä. Sanoitukseltaan taas todella kyyninen:

When I look around you I understand why you believe
I see your evidence of God, all around me

You have so therefore you are But I have not.
You’ve seen the evidence of God in your life, but I have none

I can be thankful to be alive but I despise this life.
in all my years, at best, I’ve only learned just to survive.

Levyn päättävä haikea kaksikko Finality sekä Alternate Ending ovat kuin kirjoittajansa jäähyväiset maailmalle.

In the end, was there anyone to share in your joy?
I woke up one day…and realized it was already over

Back On the highway, under the moon, my final moments, still wondering about you.

David Gold kuoli auto-onnettomuudessa 22.12.2011, vain 31-vuotiaana. Woods 5: Grey Skies & Electric Light otettiin vastaan todella hyvin ja se palkittiin Kanadassa vuoden Metal/Hard Music-levynä. Kuka tietää mitä kaikkea nuori mies olisi vielä saanut musiikkimaailmassa aikaan, kehitys ensimmäisestä levystä viimeiseen oli ainakin huikea. Adora Vivos:

A moment of silence for the dead, but not one moment more
The dead are to be forgotten, we are here to be adored

Woods Of Ypres ei ole ehkä hirveän helposti lähestyttävä yhtye, eikä suurin osa biiseistänsä ole mitään hittikamaa, mutta sanoitukset sekä David Goldin raaka tulkinta saivat minut rakastumaan bändiin. 7 vuotta yhteistä taivalta Woods Of Ypresin kanssa, eikä merkkejä hiipumisesta ole näkyvissä.